Limerikki on ihana sana

Runomatka maailmalle on ollut kevään sanataidepajojeni teema.

Monille meistä runous merkitsee vapaamittaisia säkeitä, toisille riimejä. Aivan omanlaisensa seikkailun saa aikaan, kun matkustelee eri maiden runotyyppeihin tutustumalla.

Runomatkalla jalkatilaa riittää. Päänvaivaa aiheuttavat korkeintaan runonjalat. Monet näistäkin runoista voivat olla riimitettyjä, toisissa tavurakenne on tärkeä.

Vetämäni Runomatka maailmalle -sanataidepaja on nelituntinen tai lyhyempi. Olen iloinnut sellaisesta vaihtelusta, että vaikka olen ohjannut noin tunnin runopajoja kevytyrittäjänä (laskutettavaa työtä), sain sovituksi sanataidepajasta myös kansalaisopiston kanssa, ja se yhden illan paja kesti neljä tuntia.

Avasimme luovuutta ja kirjoitimme alkuharjoitteen. Valitsen sen kunkin sanataidepajan mitan mukaan. Alkuharjoite voi esitellä yhden runotyypeistä tai se voi olla vaikkapa aistiharjoite.

Usein käytän alkuharjoitteessa sanalistaa. Jos se laaditaan oman etunimen alkukirjaimella alkavista sanoista, sanataideohjaaja saa pienen muistisäännön tutustuakseen osallistujiin.

Kun matkalaukku oli pakattu, siirryimme neljän tunnin pajassa nousevan auringon maahan, Japaniin, ja tutustuimme haikuun. Sana ei ollut kaikille tuttu, joten rakennetta oli hyvä opetella kirjoittamalla ostoslistahaikuja. Sain vinkin aikoinaan Heikki Savolalta, kun kouluttauduin sanataideohjaajaksi. Olkoon siis ensimmäinen säe vaikka kissanraksuja!

Sitten kokeilimme luontokuvan tai vuodenajan yhdistämistä tunne-elämykseen ja laadimme lisää haikuja. Enpä osannut kunnolla vastata kysymykseen, että voiko tarina jatkua yli kolme riviä, mutta ehdotin rinnalle tankaa. Ja monestihan samasta asiasta on useita runoja.

Jatkoimme matkaa Indonesiaan ja tutustuimme pantoumiin. Siinä runosäkeet kertautuvat tietyssä järjestyksessä. Kokonaisuudesta voi tulla yllättävän ehyt, kun nelisäkeistöinen runo on valmis.

On miltei mahdotonta puhua kirjoittamisesta ilman lukemista. Meillä oli hiukan aikaa ennen taukoa, ja jaoin kirjastokuorman selailtavaksi pöydänkulmalta. Minulla oli monta haikukokoelmaa ja limerikkejäkin löysin. Myös Charles Baudelairen Pahan kukkien laitos oli mukana, koska Baudelaire oli niitä, jotka innostuivat pantoumista Euroopassa 1800- luvulla. Runoista on kaksi suomennosta: Pahan kukkia on Yrjö Kaijärven suomentama valikoima, Pahan kukat -teoksen taas on kääntänyt Antti Nylén.

Kysymykseen, kannanko aina noin paljon kirjoja matkassani, vastasin, että joo ja ainakin viisi runoa pitää osata ulkoa illan päätteeksi. Tunnistivat onneksi kujeilun.

Euroopan runotyyppejämme oli mm. limerikki, viisisäkeinen pilaruno, jonka kaksi ensimmäistä säkeistöä rimmaavat keskenään, samoin kolmas ja neljäs, ja viimeinen sointuu taas yhteen alun kanssa.

Limerikeissä mainitaan aina paikannimi, ja lopussa on jokin vinkeä juttu, koukku, käänne tai yllätys. Alun alkaen limerikit olivat kaksimielisiä, mutta saahan sanansa valita runoudessakin.

Sanana limerikki houkuttelee makustelemaan. Mehevä, vähän rapsakka lopuksi.

Dada käytti meitä pienellä aikamatkalla reilun sadan vuoden takana Zürichissä eräässä kahvilassa. Teimme taas sanalistoja: ensin äidinkielellä ja sitten toisen kaikilla kielillä tai murteilla, joita osasi. Niistä poimittiin sanoja, joita käytettiin runossa. Mitä hassumpaa, sen parempaa!

Palasimme kotiin makustelemaan kalevalamittaa. Emme uppoutuneet kovin syvälle nelipolviseen trokeehen saati siihen, ovatko kaikki kalevalaiset runot nelipolvista trokeeta sittenkään.

Mutta koska runorytmi istuu kieleemme hyvin, emmekä aina huomaakaan sitä, kirjoitimme vapaavalintaisia lauseita tai runon, joissa etsimme rytmiä ja alkusointua. Ajatteletko, että käytät kalevalamittaa, kun sanot: älä itke, lapsikulta, äiti antaa juustoleivän? Niin kotoisaa se on.

Älä pelkää raakatekstiä

Melkein pajassa kuin pajassa pääsen luennoimaan lempiaiheestani, croissantien leipomisesta.

Sanataidepajassa kirjoitamme raakatekstiä, ensimmäisen version. Se on vasta taikinaa.

On mukavaa kuulla kirjoittajien tekstejä – en kai ole ainoa, joka mutustelee piparkakkutaikinaa? Säkeiden joukossa on usein helmiä, koskettavia runokuvia tai rinnastuksia.

Mutta jos croissanttaikinaansa ei malta kaulia, kääntää ja lepuuttaa useampaan kertaan, uunista ei tule ulos rapeanmehevää herkkua. Samoin kirjoittajan kannattaa palata tekstiinsä myöhemmin. Joskus nerokkuus on karissut – siispä kaulitaan ja käännetään uusi kierros. Toisinaan huomaa herkkupalan, jota ei muistanut.

Sanataidepajasta sanottua

Runomatka-pajoihini on osallistunut niin ensikertalaisia kuin julkaisseita kirjoittajia. Pyysin muutamia jakamaan ajatuksiaan.

”Mainio maanantai. Aina voi oppia uutta. Oli hauskaa asetella sanoja metriikan sääntöihin ja omiin säännöttömyyksiin, kirjoittaa limerikkejä, pantoumeja ja haikuja, ja pistäytyä hetki kalevalaisilla laulumailla. Paineetonta ja päihdyttävää… tai keväistä lintujen laulua alitajunnasta.”
Nelituntiseen sanataidepajaan osallistunut

”Minua jännitti ensin mennä sanataidepajaan, koska en ollut kirjoittanut pitkään aikaan mitään ja en varsinaisesti koskaan ollut erityisen kiinnostunut runoudesta. Yllätyin tosi positiivisesti. Alun luovuusharjoitus oli todella kiva ja sanoja alkoi tippua kuin itsestään, ja pajan jälkeen ei auttanut kuin todeta, että runojen kirjoittaminen voi olla todella hauskaa! Olen iloinen, että päädyin osallistumaan, ja voin lämpimästi suositella muillekin. Oli todella Runomatka maailmalle, koska tuntui, että olisi ollut pienellä matkalla. Kotoa lähtiessä ajattelin, että ihana ajatus, että olen lähdössä Runomatkalle.”
Tunnin mittaiseen pajaan osallistunut

”Näin ensikertalaisena oli mielenkiintoista tutustua eri maiden runouteen, ja sai itsekin kokeilla muutaman runonpätkän. Aika loppui oikeastaan kesken. Rupesi vasta pääsemään jyvälle ja innostus heräsi. Tämä jatkoon.”
Nelituntisen pajan osallistuja

”Luovuutta avaava runopajan harjoitus on tehokas. Se auttaa ymmärtämään, että sanat ovat käytössäni, ja tönii käyttämään niitä runomuodossa. Runopajassa kirjoittaessa pääni kevenee ja tunnen iloa. Luovan kirjoittamisen pajoissa tunnen voivani valtavan hyvin, ja pajan jälkeen olen onnellinen. Ihan kuin olisin ostanut iloa.”
Tunnin kestävään pajaan osallistunut

”Kyllä minua ainakin innosti haparoida toisen kulttuurin ilmaisumuotoja. Haasteena aina kielten välillä on se, että kielet ovat paljon muutakin kuin sanoja. Miten saada toisen kielen sisin olemus, josta se runo kuitenkin kumpuaa, kääntymään omalle kielelle? Erityisesti tämä silloin, kun ei edes alkuperäistä kieltä osaa. Tämä on nyt tällaista kulttuurintutkijan havainnointia. Mutta pöytälaatikkorunoilijana on kiva yrittää. ”
Tunnin Runomatka-sanataidepajaan osallistuja

”Oli todella virkistävä päivä ja kiinnostava sekä opettava. Aivan innostuin tavasta tehdä pantoumia. Osallistuin jopa Yleisradion runokilpailuun muuttolintupantoumilla. (Elämäni eka kilpailu. ) Se on vaan niin kivaa.”
Tunnin pajaan osallistunut

Sanataidepajoissa tehdään historiaa

Sanataidepajassa saa kirjoittaa vain itselleen. Usein osallistujat innostuvat lukemaan tekstejään toisille, varaan suunnitelmassa siihen aina aikaa, eikä ole aivan ainutkertaista kuulla innostunutta kysymystä: ”Haluatko kuulla, kun luen ensimmäisen runon, jonka olen ikinä kirjoittanut?”

Aivan taatusti haluan.

Myös sanataideohjaajalle on innostavaa ja rohkaisevaa huomata, kun sanataiteilijat kokeilevat itselleen uusia juttuja. Yritys voi johtaa oivalluksiin, ärsyttää, kun käy kimurantiksi, tai innostaa jatkamaan runoilua.

Sanataide on polku suunnata henkilöhistoriassaan uudelle tielle. Leppoisa tapa kokeilla itselleen uuttakin kulttuuria, saada aivot töihin kokeilemaan jotakin, kenties huomata, että on sydämeltään monipuolinen kulttuuri-ihminen.

Anna Korkiakangas
Kirjoittaja on sanataideohjaaja, harrastajakirjoittaja ja lavarunoilija ja asuu Kymenlaaksossa. Hän kulkee kaikkialle muistikirja mukanaan.

Kuvat: Rosita Diop / Diop Creative Oy