Suomen sanataideopetuksen seuran kannanotto hallituksen kaavailemiin budjettileikkauksiin
Pääministeri Petteri Orpon hallituksen budjettiriihessä 3.9. päätettiin opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kohdistuvista säästöistä. Suomen sanataideopetuksen seura on huolissaan erityisesti budjettileikkauksista Opetushallituksen jakamiin valtionavustuksiin (5 miljoonaa euroa) sekä taiteen ja kulttuurin edistämisen valtionavustuksiin (6,5 miljoonaa euroa).
Hallitusohjelmassa tunnistetaan kulttuurin “suuri merkitys kansalliselle resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle” sekä kulttuurialan vaikutus hyvinvoinnin, luovuuden ja kestävyyden vahvistajana. Kulttuurialalla on myös merkittävää työllisyys-, kasvu- ja vientipotentiaalia. Taiteen ja kulttuurin rahoituksesta leikkaaminen on ristiriidassa näiden hallitusohjelman kirjausten kanssa.
Hallitusohjelmassa luvataan vahvistaa lasten sekä nuorten lukutaitoa. Myös kulttuuripoliittisen selonteon luonnoksessa todetaan, että lasten ja nuorten luku-, kieli- ja mediataitoihin tullaan kiinnittämään erityistä huomiota ja että kirjallisuuden tukemiseksi luodaan toimenpideohjelma. Suomen sanataideopetuksen seura suosittaa, että lukutaitotyötä tekevistä kansallisista, alueellisista ja paikallisista toimijoista tehdään pikimmiten kattava kartoitus, jonka Kansallinen lukutaitostrategiakin mainitsee.
Sanataidekasvatus on keskeinen luku- ja kirjoitusinnon edistäjä ja avainasemassa kamppailussa lukutaidon heikkenemistä vastaan. Sanataidekasvattajat ovat tällä hetkellä heikosti hyödynnetty voimavara, ja heidän roolinsa voisi kasvaa tulevaisuudessa yhä merkittävämmäksi, kun etsitään keinoja luku- ja kirjoitusinnon palauttamiseen. Sanataidekasvattajat levittävät kirjallisuuden sekä kirjoittamisen iloa niin kouluissa, päiväkodeissa, kirjastoissa, tapahtumissa, sote-laitoksissa, nuorisotyössä kuin kotouttavassa toiminnassa. Tämä työ vaatii kunnollisia resursseja.
Suomen sanataideopetuksen seurassa ollaan huolissaan siitä, kuinka rajusti opetus- ja kulttuuriministeriön budjettileikkaukset tulevat osumaan sanataideopetukseen. Hallituksen kaavailemien leikkausten pelätään olevan kuolinisku jo nyt marginaalisen pientä budjettiaan venyttäville sanataidekouluille ja -yhdistyksille, jotka kirjallisuuden yleisötyöntekijöinä ovat suuressa määrin edistämässä hallitusohjelmassakin mainittua “yhteiskunnan jäsenten laajaa sivistystä”, jota vahva demokratia edellyttää.
Suomen perustuslaissa turvataan tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaus. Budjettileikkaukset herättävät laajalti huolta taiteen vapaudesta ja autonomiasta sekä kansalaisten sivistyksellisten oikeuksien toteutumisesta. Onko hallituksessa ymmärretty kuinka kauaskantoisia ja radikaaleja nyt tehtävien leikkausten vaikutukset voivat taiteelle ja kulttuurille olla, sanataideopetus mukaan luettuna?
Suomen sanataideopetuksen seuran hallitus