Syksyn sanataidewebinaari avasi ovet Hehkuvat sanat -hankkeen maailmaan
28.8. järjestettiin Hehkuvat sanat -webinaari. Miten mahtavasta, lukutaitoa ja vuorovaikutusta lisäävästä tärkeästä hankkeesta onkaan kyse.
Suomen sanataideopetuksen seuran koordinoimassa Hehkuvat sanat -hankkeessa toteutetaan seitsemän erilaista lukutaitoprojektia, joiden suunnitteluun ja toteutukseen lapset ja nuoret osallistuvat aktiivisesti.
Webinaarissa kuultiin neljän lukutaitoprojektin tuoreet kuulumiset. Yhteistä kaikille projekteille oli aito innostus ja onnistunut osallistaminen. Sanataiteen tuominen kouluihin koetaan tärkeänä ja palkitsevana.
Vantaan sanataidekoulu avaa kirjan kannet ja ohjaa kirjavinkkauksen eri muotoihin. Lapset saavat itse valita teokset valmiista kirjalistasta, he saavat valita myös, vinkataanko kirja vain kaverille, vai esimerkiksi koko koululle.
Vantaan sanataidekoulun vastaava sanataideopettaja Maami Snellman kertoi, että kirjavinkkauksissa on päästy esittelemään esineitä kirjasta tai jopa esittämään repliikkejä tai näyttelemään. Jotkut oppilaat ovat halunneet tehdä kirjamaailman laatikkoon. Aivan mahtavaa!
Kokonaisuudessaan projekti sisältää kolme työpajakertaa, kuudessa eri luokassa. Lopputulokset esitellään viimeisellä kerralla. Oppilaat ovat olleet innostuneita ja motivoituneita, koska ovat itse saaneet vaikuttaa sisältöön, rakenteeseen ja lopputulokseen.
Sydkusten Ordkonstskolan Lysande ord -projektissa kannustetaan yhteisölliseen lukemiseen. Luetaan yhdessä ja luetuista kirjoista keskustellaan ryhmässä. Kirjoja voi lukea kahdeksan, tai vain yhden. Tärkeintä on viihtyä yhdessä kirjallisuuden, lukemisen ja vuorovaikutuksen parissa. Webinaarissa hanketoimintoja esitellyt suunnittelija Katja von Wendt kertoi, että projekti on ollut onnistunut.
Sanarastas ry:n toiminnanjohtaja Riikka Linjama kertoi Pohjois-Karjalassa toteutetusta koululehtiprojektista. Aluksi oppilaiden kanssa mietittiin, mitä haluaisi itse lukea, kertoa tai kirjoittaa. Jokaiselle luokalle tuli oma teemansa. Yhteisöllisyyttä lisäsi yhteinen tehtävä jossa jokaisen tuli keksi runoja isk-sanoja käyttäen. Tämä oli mieluista kaikille ja runoja syntyi jos jonkinmoista. Projektissa huomioitiin koulun perinteet ja venäläiset perinteet. Kielinä toimikin suomi, venäjä ja karjalan kieli. Mielestäni on erityisen ihanaa, että karjalan kieli elää ja on käytössä myös sanataiteen kentällä.
Yhteisövastaava Minka Salmirinne sekä sanataideohjaaja Hanna Dufva kertoivat, että Kirjan talo – Bokens Hus ry:n osuus hankkeesta toteutetaan Turun normaalikoulussa. Koulussa käytetyt opetuskielet ovat suomi ja englanti, tarvittaessa voidaan käyttää myös kuvia ja tukiviittomia. Salmirinne ja Dufva kertoivat, että koulu on onnistunut yhteisöllisyys ja siellä on motivoitunut henkilökunta. Tämä on hyvä pohja tänä syksynä alkavalle toiminnalle. Oppilaat ovat toivoneet kaikille avoimia sanataidevälitunteja. Muita toiveita ovat mielikuvituksen ja luovuuden tukeminen sekä vaikuttaminen, kirjallisuus, kirjoittaminen, kirjavinkkaus, itseilmaisu ja toiminnallisuus. Mielestäni upeita ehdotuksia kaikki.
Projekti tukee suomen kielen oppimista, auttaa poimimaan kielen eri sävyjä sekä tunnistamaan yleiskieltä. Ideana on myös ylittää oppiaineiden rajoja lapsen omaa sisäistä motivaatiota tukien. Lisänä on kekseliäs korvarunomenetelmä, joka tukee läsnäolon taitoja, sekä toisen kuuntelemista. Tärkeää on toisen turvallinen kohtaaminen, jossa kaikki tunteet ovat sallittuja.
Kiitos antoisasta webinaarista ja lokoisaa syksyä kaikille!
Webinaari on katsottavissa Youtubessa 11.9. asti.
Jenni Skyttä-Forssell
Kirjoittaja on kuluvana syksynä harjoittelussa Suomen sanataideopetuksen seuralla