ke 21.10. Kurkistus Yöttömyyteen
Jyväskylän pääkirjasto, toisen kerroksen kokoushuone, klo 18–19.30
Pidätkö sanoilla leikittelystä? Tule tekemään runoja, joissa arkiset sanat saavat aivan uusia merkityksiä!
Illassa tutustutaan tekniikoihin, joita Rapinan sanataideohjaaja N. O. Laveajoki käytti uutuuskirjassaan Yöttömyys (2026). Laveajoen ohjaama ilta on avoin kaikille runouden kirjoittamisesta kiinnostuneille.
***
Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina järjestää kaikille avoimia sanataideiltoja kerran kuukaudessa. Illoissa tutustutaan sanataiteeseen tekemällä helppoja matalan kynnyksen harjoituksia, jotka eivät vaadi aiempaa kokemusta sanataiteesta tai luovasta kirjoittamisesta.
Iltoihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon eikä mukaan tarvitse päästä joka kerralla. Otathan mukaan omat kirjoitusvälineet, joko kynän ja paperia tai esimerkiksi tietokoneen. Illat on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta nuorempiakaan osallistujia ei käännytetä ovella pois.
Sanataideillat ovat osallistujille maksuttomia, ja niitä järjestetään joko etänä tai lähitoteutuksena. Linkki etätoteutukseen tulee aina nähtäville Rapinan verkkosivuille. Lähitoteutukset pidetään Jyväskylän pääkirjastolla toisen kerroksen kokoushuoneessa (Vapaudenkatu 39-41).
Lisätietoja ja linkki etäiltoihin: https://sanataideyhdistysrapina.com/sanataideillat/
Kaikki Rapinan sanataideillat syksyllä 2026:
19.8. Antisankarin tarina
etäilta, ohjaajana Pauliina Puhakka
16.9. Väärässä olemisen taito
Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana Lily Laine
21.10. Kurkistus Yöttömyyteen
Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana N.O. Laveajoki
18.11. Palasia minusta
Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana Anne Martin
16.12. Kadonneiden kirjallisuuden lajien kutsu
etäilta, ohjaajana Joanna Heinonen