Työnantajat peräänkuuluttavat lisää arvostusta sanataidekasvattajien tekemälle monipuoliselle ja merkitykselliselle työlle
Suomen sanataideopetuksen seura toteutti tovi sitten sanataiteen parissa työskenteleville kyselyn, jolla kartoitettiin niin työtehtävien laajuutta, työn haasteita kuin ajatuksia omasta työstä ja työehdoista. Kyselyn koonti julkaistiin osoitteessa sanataide.fi/tyonkuva. Myös sanataidekasvattajien työnantajille toteutettiin oma kyselynsä, jotta näkökulmia saadaan molemmilta puolilta. Vastauksia saatiin kuudelta alalla toimivan organisaation edustajalta. Kyselyt auttavat saamaan tarkemman käsityksen sanataideopetuksen parissa työskentelystä 2020-luvulla, alan kehittämistarpeista sekä toimintaedellytysten parantamisesta. Alla koontia työnantajille suunnatun kyselyn vastauksista.
Työnantajapuolella tunnistetaan monipuolinen työnkuva
Työnantajille suunnatun kyselyn vastaajista puolet kertoi, että heidän edustamassaan organisaatiossa työskentelee 6-10 sanataidekasvattajaa. Kaksi vastasi, että sanataidekasvattajina työskentelee 1-5 henkilöä. Yhden vastaajan organisaatiossa työskentelee vähintään 11 sanataidekasvattajaa.
Kaikki työnantajapuolen edustajat kertoivat, että sanataidekasvattajien tehtäviin heidän organisaatiossaan kuuluu muun muassa työpaja- ja lyhytkurssiohjausta, sanataidemenetelmien kouluttamista muille kasvattajille ja oppimateriaalien tuottamista sekä sanataiteen, kirjallisuuden ja lukutaitotyön hanketyötä. Viisi työnantajaa kertoi, että sanataidekasvattajien tehtäviin kuuluu myös muita asiantuntijapalveluja (mm. konsultointia, verkostotyötä), tapahtumien ja projektien tuottamista, henkilöstöhallintoa ja rekrytointia sekä markkinointia ja viestintää. Kaksi vastaajaa lisäsi tehtäviin taiteen perusopetuksen opettamisen ja tähän liittyvän suunnittelutyön sekä Harrastamisen Suomen mallin kerhojen ohjaamisen. Yhdessä organisaatiossa sanataidekasvattaja osallistuu myös taloushallintoon.
Tarjolla olevien työehtosopimusten ei koeta sopivan yhteen sanataidekasvattajan työn kanssa
Vain yksi kyselyn vastaajista kertoi, että omassa organisaatiossa sanataidekasvattajan työssä noudatetaan jotain työehtosopimusta. Hän kertoi, että heillä on käytössä yksityisen opetusalan TES. Toinen vastaaja kertoi, että heidän organisaatiossa noudatetaan TAKU:n asiantuntijatyön suosituksia, koska yksityisen opetusalan TES ei sellaisenaan sovellu heille, vaikka sitäkin on joiltain osin hyödynnetty laadituissa suuntaviivoissa. Eräs vastaaja kertoi, että heillä on käytössään oma henkilöstökäsikirja, joka soveltuvin osin perustuu yksityisen opetusalan työehtosopimukseen, ja lisäksi organisaatio kuuluu Sivistaan.
Suurin osa kyselyyn vastanneista työnantajapuolen edustajista kokee, että tarjolla olevat työehtosopimukset eivät täysin kata sanataidekasvattajan työn erityispiirteitä, eivätkä jousta riittävästi. Vastaajien mukaan sanataidekasvattajan työnkuva on hyvin laaja ja vaihteleva ja siihen kuuluu runsaasti sellaisia tehtäviä, joita ei mainita työehtosopimuksissa. Vastaajien mukaan työehtosopimukset evät tunnista työsuhteiden lyhytaikaisuutta ja projektiluontoisuutta, hanketyötä ja tällöin myös monet edut jäävät kertymättä. Esimerkkeinä mainitaan oikeus perhevapaaseen tai palkalliseen lomaan. Yksi vastaaja kertoo myös, että vaikka organisaatiossa tarkastetaan säännöllisesti hinnastoa, on TES:in edellyttämät yleiskorotukset hankalia toteuttaa.
Yhteiskunnan tulisi ymmärtää sanataidekasvattajien merkitys
Kysyimme työnantajilta sanataidekasvattajan työn arvostuksesta yhteiskunnassa tällä hetkellä. Puolet vastaajista oli sitä mieltä, että arvostus on kohtuullista, mutta voisi olla parempaakin. Puolet vastaajista kokee, että arvostus on heikkoa ja työ jää helposti huomaamatta. Sanataidekasvattajien työn tulevaisuudesta kysyttäessä, puolet vastaajista oli sitä mieltä, että työ pysyy nykyisellään ilman suurempia muutoksia, mutta puolet vastaajista kokee, että työ on kasvamassa ja merkitys lisääntyy.
Työnantajien edustajat tunnistavat useita sanataidekasvattajien rooliin ja tehtäviin liittyviä kehittämistarpeita. Tällaisia ovat muun muassa jo edellä mainittu arvostuksen ja näkyvyyden lisääminen yhteiskunnassa sekä vakituisten työsuhteiden ja pidempiaikaisten työsuhteiden lisääminen. Myös parempi tuki ja koulutus sanataidekasvattajille sai tukea vastaajien keskuudessa. Puolet vastaajista mainitsee sanataidekasvattajan palkkatason ja työehdot kehittämiskohteina. Yksi vastaaja nosti avovastauksessa esiin myös sanataiteen rahoituksen kehittämisen.
Suurimpina haasteina työnantajapuolella koetaan sanataidekasvattajan työn sirpaleisuus ja projektimaisuus, vaikeus löytää päteviä sanataidekasvattajia sekä rahoituksen ja tuen puute hankkeille ja projekteille.
Työnantajat kertovat etsivänsä tulevaisuudessa erityisesti sellaisia sanataidekasvattajia, jotka pystyvät opettamaan eri-ikäisiä henkilöitä, jotka pystyvät toimimaan sekä opettajina että projektityöntekijöinä, ja jotka tuovat uutta näkökulmaa alalle.