Luovuutta politiikkaan – Kreativitet i politiken-kampanjaviikko 5.-11.2.2024
Luovuutta politiikkaan – Kreativitet i politiken -kampanja kutsuu jälleen päättäjät tutustumaan lasten ja nuorten taideopetukseen ja -koulutukseen. Kampanjassa paikallispoliitikot, aluevaltuutetut sekä valtakunnalliset päättäjät pääsevät tutustumaan oppilaitosten arkeen sekä tekemään taidetta yhdessä lasten ja nuorten kanssa.
Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta ja ymmärrystä taiteen perusopetuksesta ja kulttuurialan ammatillisesta koulutuksesta sekä niiden merkityksestä yhteiskunnalle, ja kasvattaa koulutusmuotojen näkyvyyttä. Viikon toteutukseen osallistuu valtakunnallisesti oppilaitoksia taiteen perusopetuksen eri aloilta, arkkitehtuurin, kuvataiteen, käsityön, mediataiteiden, musiikin, sanataiteen, sirkustaiteen, tanssin tai teatteritaiteen saralta, sekä ammatillisen koulutuksen musiikin ja tanssin koulutuksen järjestäjiä.
Kampanjaa voi seurata viikon aikana sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #luovuuttapoliitiikkaan ja #kreativitetipolitiken.
Kampanjaa toteuttavat:
Suomen konservatorioliitto ry
Taiteen perusopetusliitto TPO ry
Esittävien taiteiden oppilaitosten liitto ETOL ry
Kuvataidekoulujen liitto ry
Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry
Suomen musiikkioppilaitosten liitto ry
Suomen sanataideopetuksen seura ry
Suomen tanssioppilaitosten liitto STOPP ry
Lisätietoja:
Viestintäkoordinaattori
Laura Aspelin
info@artsedu.fi