Mielikuvitussaaristo synnyttää lukutaitoa

Valkeakosken kirjaston Taidetta sanoin -hanke tuo sanataideopetusta perusopetuksen kuudensiin luokkiin eli siihen haastavaan kohtaan, jossa lukeminen vähenee selvästi. Sanataideopettajan johdolla vedettyjä pajoja hankkeessa oli 20 kappaletta. Koulutusyhteistyön sekä tapahtumatuotannon kautta hanke laajeni myös kirjastoalan opiskelijoille ja kaikille kirjastokävijöille. Kuudesluokkalaisten pajatuotoksista pääsevät nauttimaan kaikki kirjastokävijät Saaristojen kauheat katastrofit –sanataidenäyttelyssä keväällä 2024.

Sanataideopettajan taidot otettiin avuksi myös henkilökunnan koulutukseen. Kirjasto on erittäin hedelmällinen paikka sanataiteelle, tarjoten huippuosaavaa ja innostunutta henkilökuntaa, valmiin päiväkoti- ja kouluyhteistyön sekä räätälöitäviä tapahtumia ja tietenkin kaikenlaista kirjallisuutta. Hankkeessa koottujen sanataidekassien kotimaisen kirjallisuuden osuus on suuri, noin 80 %. Taidetta sanoin -hanke oli kaikkiaan melko laaja, sillä hankkeen pajoihin, tapahtumiin ja koulutuksiin osallistui vuosina 2023-2024 noin 500 lasta ja aikuista.

Hanke huipentui Nuortenilta Action –iltatapahtumaan, jolloin Saaristojen kauheat katastrofit –tekstinäyttely avattiin yleisölle. Jokainen sanataidepajoihin osallistunut luokka sai oman tekstinsä esille näyttelyyn.

Sukellus saaristoon

Miltä tuntuu sukeltaa lukutaidon ytimeen ja tehdä sanataidetehtäviä? Kuudesluokkalaiset kokeilivat luokissaan esimerkiksi pikarunoa, dialogia ja menukokonaisuutta. Kaikki 14 tehtävää on räätälöity kuudensien luokkien äidinkielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelman osaksi. Keksimistä helpottavat vinkit sekä esimerkit. Sanataidekassien kirjat osuvat sanataidetehtäviin täsmällisesti antaen esimerkkejä sanataiteen lajeista. Monilukutaito on erittäin tärkeää nykymaailmassa, jossa monenlaiset, monimediaiset tekstit ulottuvat kaikkialle. Pajojen vaikuttavuus syntyy siitä, että kirjojen kautta lähdetään tekemään omaa tekstiä ja oman tekstin kautta saadaan vertaisryhmä lukemaan luontaisen kiinnostuksen avulla. Pajoissa saa keksiä itse ja yhdessä! Sanataiteen ytimessä on ilo, osallisuus, omaäänisyys ja luovuus.

Taidetta sanoin -sanataidetehtävistä muodostuu isomman tarinan käsikirjoitus, johon jokainen oppilas osallistuu. Opettajalla on mahdollisuus eriyttää luokkaa taitojen mukaisesti sekä jatkaa projektia lisätehtävien ja lisämateriaalien avulla. Opettajilta saatu palaute oli kiittävää, koulun arjessa, kun ei yleensä ehdi ideoida projekteja tai etsiä täsmäkirjoja tai luoda käsikirjoituksia. Tehtäväkokonaisuus on jokaiselle luokalle ainutlaatuinen, sillä se mahdollistaa hyvin monenlaisen tehtävien yhdistelyn tai yksittäisten tehtävien tekemisen kokonaisuudesta irrallaan.

Hankkeen jatkuvuus

Hankkeessa luotu sanataidekassi tehtävineen ja kirjoineen jää Valkeakosken koulujen käyttöön jatkossakin lainattavina kirjakasseina. Hankkeen myötä tähän koulutettiin vastaava kirjastonhoitaja.

Valkeakosken ammattiopiston kirjastoalan opiskelijat saivat koulutusta sanataiteen käyttöön tulevassa työssään kahden etäkoulutuksen myötä. Sanataideopettajan avulla lopuksi testattiin tulevien kuudesluokkalaisten kanssa kevyttä sanataidepajaa neljässä luokassa. Testaus oli hyvä lisä mainoksena, sillä se korosti sanataiteen tekemisen helppoutta. Tästä saisikin helposti seuraavan hankkeen!

Minna Edgren
Kirjoittaja on Valkeakosken kaupunginkirjasto Valon palveluvastaava

Kuvat: Taidetta sanoin -hanke

 

Julkaistu: 11.4.2024 - Muokattu: 12.4.2024