Vuoden sanataideteko 2023 -palkinto Pia Krutsinille

Suomen sanataideopetuksen seura palkitsee vuosittain ansioituneen sanataideteon. Palkinnon saaja voi olla yhteisö tai sanataiteen kentällä toimiva yksityishenkilö. Palkinto on suuruudeltaan 500 euroa.

Suomen sanataideopetuksen seuran hallitus on valinnut Vuoden sanataideteko 2023 -palkinnon saajaksi sanataidekasvattaja, lastenkirjailija ja kirjallisuuskasvatuksen asiantuntija Pia Krutsinin. Suomen sanataideopetuksen seura kiittää Krutsinia hänen pitkäaikaisesta työstään sanataiteen ja lukutaidon edistämisen hyväksi niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.

Hallitus valitsi voittajan määräaikaan (15.2.2024) mennessä saatujen ehdotusten joukosta. Ehdokkaita oli seitsemän. Kiitos kaikille ehdotuksia lähettäneille.

Pia Krutsin on ollut 2000-luvun alusta alkaen aktiivisesti kehittämässä sanataiteen opetusta ja sanataidetoimijoiden välistä yhteistyötä sekä pitänyt ääntä sanataidekasvatuksen puolesta. Hän on ollut laatimassa Suomen kansallista lukutaitostrategiaa.  

Pia Krutsin on luotsannut Tampereen seudulla Sanataideyhdistys Yöstäjää jo 20 vuotta ja ansioitunut myös lastenkirjailijana. Hän on myös yksi Suomen sanataideopetuksen seuran perustajajäsenistä. Seuran puheenjohtajana hän toimi vuodet 2017–2020. 

Pia Krutsin on raivannut tietä jokaiselle sanataiteilijalle. 

Onnea voittajalle!

Julkaistu: 18.3.2024